2013724.jpg

Tämä kanavatyö valmistui viime viikolla, mutta en heti päässyt kirjoittamaan tänne. Tämän työn loppuun saaminen tuntuu tosi hyvältä, koska en ole enää erityisemmin kiinnostunut kanavatöiden tekemisestä. Jotenkin ristipistot ovat kauniimpia ja villalangalla tehdessä lanka pääsee aina jotenkin inhottavasti nuhrautumaan. Ja tähänkin työhön piti kaksi kertaa ostaa lisää lankaa, kun musta lanka loppui. Lankamäärä oli joko arvioitu väärin tai käytin lankaa liian huolettomasti.

Ennen ristipistoharrastuksen aloittamista tein kanavatöitä, mutta nykyään ristipistoilu on huomattavasti mukavampaa. Sen takia tämän työn valmistuminen kesti. Aloitin varmaan joskus 2006. Vielä ainakin yksi kanavatyö on tarkoitus tehdä, koska se on ollut kauan laatikossa odottamassa, mutta en jaksa paneutua siihen vielä. Siitä sitten lisää, kun jossain vaiheessa aloitan sen tekemisen.

Tämän työn piti alunperin tulla makuhuoneemme seinälle, mutta sitä ei ainakaan tämän kodin seinälle laiteta, koska värit ovat liian tummat. Ehkä sitten seuraavaan kotiin tai vanhempani laittavat sen jonnekin seinälleen.